Soita studioon

Perjantai, 19.
huhtikuuta
2019.
Onnittelut -
2.3.2016, 10:13

Heitä Hymy! -kampanja haastaa jyväskyläläiset hyvyyteen

Media

Music Against Drugs ry järjestää tänä keväänä Heitä Hymy! -kampanjan, jossa tarkoituksena on muistuttaa jyväskyläläisiä siitä, että voimme tehdä pientä hyvää toisille ihmisille pienillä arjen teoilla. Esimerkiksi pienellä hymyllä, rappukäytävässä tervehtimisellä tai kämppiksen tiskien tiskaamisella voi ilostuttaa toisen päivää.

Kampanjapäälikkö Sari Kämäräinen ja Ink-tiimin jäsen Rikard Penttinen kävivät aamulla Henri Pitkäsen vieraana Radio Kompassin studiolla kertomassa mistä Heitä Hymy! -kampanja lähti.

- Aloimme pohtimaan sitä, että täällä katukuvassa on niin paljon välinpitämättömyytä ja aika vähän hymyileviä ihmisiä ja me haluttiin puuttua tähän, kertoo Sari Kämäräinen.

Kampanjaa levitetään myös sosiaalisessa mediassa, jossa julkaistaan pieniä videopätkiä, joissa näytetään esimerkkejä pienistä arkipäivän hyvistä teoista. Heitä Hymy! -kampaanjaan kuuluu myös somehaaste, jossa haastetaan ihmisiä kertomaan mitkä arkipäivän hyvät teot ovat tuoneet hymyn huulille.

Kuuntele koko haastattelu yläpuolelta nuotin kuvaa klikkaamalla. Lisätietoja löytyy Heitä Hymy! -kampanjan Facebook-sivuilta.

Radio Kompassi

Advertisement