Soita studioon

Perjantai, 24.
marraskuuta
2017.
Onnittelut -
10.8.2017, 13:24 – päivitetty 11.8.2017, 6:59

Jelmun toiminnanjohtaja muistelee aikoja, kun Tanssisali Lutakko oltiin purkamassa maan tasalle: "Se oli valtavan iso ja työläs juttu, jossa oli hyvin epätoivoinen vaihe"

Media

Radio Kompassin viikon kahvilavieraaksi istahti tänään Jelmu ry:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Jonna Paananen, joka on kokenut aitiopaikalta Tanssisali Lutakon monet vaiheet. Kymmenisen vuotta sitten taloa oltiin lyömässä maan tasalle, mutta tällä hetkellä kävijämäärät ovat ennätystasolla ja Lutakon maine keikkapaikkana on Suomessa vähintäänkin legendaarinen.

Paananen myöntää, että haastavin ajanjakso hänelle myös henkilökohtaisesti oli viime vuosikymmenellä, kun talo oli purku-uhan alla. Kaupungilla oli alueelle muita suunnitelmia ja kaavoitus valmiina.

- Se oli niin iso ja työläs juttu, jossa oli hyvin epätoivoinen vaihe. Harva tietää tai ainakaan muistaa, että kaupunkihan oli jo kaavoittanut alueen ja se kaava oli lainvoimainen, mutta silti talon säilyttäminen onnistui.

Haastattelun ensimmäisessä osassa Paananen kertoo, mikä hänet on saanut jatkamaan pestissään jo parinkymmenen vuoden ajan. Samalla käydään läpi Lutakon viime vuosikymmeniä, joista ylivoimaisesti suurin ponnistus oli projekti, jonka avulla talo on vielä toiminnassa nykyisellä paikallaan.

Toisessa osassa keskustellaan, millä tavalla Lutakko on pyrkinyt muuttamaan profiiliaan pelkästä metalliluolasta muunkinlaisen musiikin keikkapaikaksi sekä pian alkavasta uudesta keikkasesongista.

Kolmannessa osassa Paananen pohtii Lutakon maineen saloja niin yleisön kuin bändienkin keskuudessa ja avaa, millainen porukka Lutakkoa pyörittää.

Kuuntele haastattelu klikkaamalla nuottia kuvan yllä.

Radio Kompassi

Advertisement