Soita studioon

Maanantai, 10.
joulukuuta
2018.
Onnittelut -
3.10.2016, 6:39 – päivitetty 3.10.2016, 14:50

Jyväskylän yliopiston Normaalikoulu täyttää 150 vuotta

Media

Jyväskylän yliopiston Normaalikoulun alakoulu täyttää 150 vuotta. Koulun historia alkaa Suomen kansakoululaitoksen perustamisesta 1860-luvulta. Jyväskylän seminaarin tyttö- ja poikamallikoulut ovat yksi Suomen ensimmäisistä Uno Cygnaeuksen kehittämän kansanopetusmallin mukaan toimintansa aloittaneista kansakouluista, joissa tulevat kansakoulunopettajat harjoittelivat opettamista kouluympäristössä. 

Koulu on toiminut yli 150 vuoden ajan samassa perustehtävässä opettajaopiskelijoiden harjoittelukouluna sekä osana Jyväskylän seminaaria, kasvatusopillista korkeakoulua ja yliopistoa. 

Jyväskylän normaalikoulun alakoulun 150-vuotista taivalta juhlitaan koko viikon ajan ja sen historiaa kunnioitetaan julkaisemalla lauantaina tieteellinen historiateos “Opettajuuden mallia – Jyväskylän normaalikoulu 1864-2015”. Teoksen ovat kirjoittaneet FT Janne Haikari ja FT, dosentti Sofia Kotilainen. 

Normaalikoulun rehtori Markus Leppiniemi kävi Radio Kompassilla haastattelussa. Kuulet jutun klikkaamalla nuottia kuvan yläpuolella.

Advertisement