Soita studioon

Torstai, 18.
heinäkuuta
2019.
Onnittelut -
5.10.2017, 14:14 – päivitetty 6.10.2017, 9:17

Kalevan Kisojen järjestäminen on JKU:lle suuri mahdollisuus mutta myös iso riski

Media

Radio Kompassin torstainen Kahvilavieras-ohjelma palasi pieneltä syystauolta tänään eetteriin. Henri Bergin juttusille Hotelli Versoon istahti Kalevan Kisojen 2018 pääsihteeri Pasi Valoranta.

Vaikka kotikisoihin on vielä melkein vuodenpäivät aikaa, ovat järjestelyt käynnissä jo täydellä tohinalla. Suomen vuotuisen suurimman yleisurheilutapahtuman järjestäminen on Jyväskylän Kenttäurheilijoille paitsi suuri mahdollisuus niin toisaalta myös iso taloudellinen riski.

Kuuntele Valorannan haastattelu klikkaamalla nuottia kuvan yllä.

Ensimmäisessä pohditaan kattavasti Kalevan Kisojen järjestämistä Jyväskylässä. Valoranta avaa myös yleisurheilun tilaa paikallisesti Jyväskylän seudulla sekä JKU:n imua kilpaurheilun ulkopuolella - niin lapsi- kuin aikuisharrastajienkin keskuudessa.

Toisessa osassa kuullaan JKU:n miehen päällimmäiset mietteet suuresta Hippos2020-hankkeesta.

Radio Kompassi

Advertisement