Soita studioon

Tiistai, 21.
elokuuta
2018.
Onnittelut -
7.5.2018, 15:30

Vesi- ja sähkölaitosten vale-edustajia pyrkinyt koteihin Jyväskylässä.

Jyväskylän Energia (JE) varoittaa asukkaita  henkilöistä, jotka pyrkivät koteihin sisälle esittäytymällä virheellisesti JE:n työntekijöinä. Huijarit ovat olleet liikkeellä asuinalueilla Jyväskylässä. Havaintoja on ainakin kahdelta eri päivältä viime viikolla.
Alueilla ei ole yhtiöllä ole meneillään mitään huolto- tai mittarointitöitä, Jyväskylän energia korostaa.

Havaintoja on ainakin vesilaitoksen edustajaksi tekeytyneestä henkilöstä sekä sähköjohtojen ilmaistarkastuksia tekevistä henkilöistä.
Jyväskylän Energia muistuttaa, että yhtiön oikeilla työnekijöillä on aina mukanaan henkilökortti ja urakoitsijoilla "urakoitsijakumppani" -kortti. 

Advertisement