Soita studioon

Perjantai, 24.
marraskuuta
2017.
Onnittelut -
7.11.2017, 14:57 – päivitetty 10.11.2017, 10:02

Ysärisuosikki Hausmylly tekemässä paluuta alkuperäisjäsen Enzon johdolla

Media

Viitasaarella vuonna 1989 perustettu Hausmylly julkaisi kesällä uuden kappaleen Nostalgiaa ja on syksyn aikana tehnyt myös joitakin keikkoja kolmihenkisellä kokoonpanolla. Suomalaisen ysärisuosikin suunnitelmissa on suurempikin comeback, mikäli alkuperäisjäsen Enzoa on uskominen.

Enzo ja puolisen vuotta Hausmyllyssä mukana ollut Anniina Koivisto kävivät maanantaina HitMix Jyväskylän Virallisessa iltapäivälähetyksessä Henri Bergin haastattelussa.

- Jostain syystä päädyin kesällä ottamaan Enzoon yhteyttä kysyäkseni, mitä mieltä hän on teksteistäni. Seuraavalla viikolla olinkin Jyväskylässä viimeistelemässä kuulemaani demoon sopivaa sanoitusta yhdessä Enzon kanssa. Ennen kuin huomasinkaan olin myös itse kuulokkeet korvilla Juha Avokedon studiolla purkittamassa Nostalgiaa-nimistä kappaletta, Hausmyllyn keikoillakin syksyn aikana mukana ollut Koivisto kertoo.

Mahtaako menestyksekäs paluusuunnitelma onnistua? Kuuntele Enzon ja Koiviston haastattelu klikkaamalla nuottia kuvan yllä ja tee omat johtopäätöksesi.

Radio Kompassi

Advertisement